Älä jätä itseäsi kesken

Kuulin Naikan-menetelmästä ensimmäisen kerran puolisoltani jokin aika sitten. Hän puolestaan oli
kuullut aiheesta itävaltalaiselta ystävältään, joka kertoi harjoittavansa Naikan-menetelmää. Kun sitten
näin puolisoni illalla kirjoittelevan vihkoonsa ylös asioita, uteliaisuuteni heräsi.

Naikan on japanilaisen Ishin Yoshimoton 1940-luvulla kehittämä menetelmä, jossa opetellaan
ymmärtämään paremmin itseämme ja suhdettamme toisiin sekä koetetaan parantaa
perustavanlaatuista inhimillisyyttä käytöksessämme ja ajatuksissamme.

Naikan on japania ja tarkoittaa vapaasti käännettynä itsensä näkemistä mielen/sielun silmin.
Olen vakaasti sitä mieltä että meidän tehtävämme tällä planeetalla on oppia ja opetella, ihan koko
elämämme ajan. Emme saisi jättää itseämme ”kesken”. Jokainen, joka vähänkin haluaa itseään
kehittää ja kasvattaa, löytää ihan varmasti erilaisia tapoja ja menetelmiä, jotka sopivat omaan
elämäntyyliin tai -rytmiin.

Minulle Naikan toi mukavan iltarutiinin lisäksi pohdittavaa: Joka ilta ennen nukkumaan menoa otan
esille päiväkirjani, johon kirjaan vastaukset kolmeen kysymykseen:

  • Mitä olen tänään saanut läheisiltäni, ystäviltäni, kohtaamiltani ihmisiltä?
  • Mitä olen tänään antanut läheisilleni, ystävilleni tai kohtaamilleni ihmisille?
  • Mitä harmia tai haasteita olen tänään aiheuttanut läheisilleni, ystävilleni tai muille ihmisille?

Joka ilta. Toisinaan tekstiä tulee paljon, joskus vähemmän. Silti jokaiseen kolmeen kohtaan saan aina
jotain kirjattua.

Kun perustimme Sannan kanssa Studio Sanon, olimme täydellisen yksimielisiä siitä, että meille
tärkeintä ovat asiakkaat, ja se, miten he tulevat viihtymään ja olemaan kanssamme, saavatko he sitä
mitä toivovat ja kokevatko he, että myös heillä on aina jotain tärkeää annettavaa toisilleen.
Tietämättä sen enempää menetelmästä olemme molemmat pitäneet Naikanin kahta ensimmäistä
kysymystä sydämen asiana.

Sillä elämähän on vuorovaikutusta. Elämän rikkaus on antamisen ja saamisen loputon kiertokulku, se
tapahtuu ihan koko ajan.

Kun ajattelen Naikanin kolmatta kysymystä, olen ehkä kaikkein eniten koettanut harjaantua tämän
teeman äärellä. Mitä harmia tai haasteita olen tänään aiheuttanut läheisilleni, ystävilleni tai muille
ihmisille.

Tämä kysymys herättää meissä valintojen mahdollisuuden. Kerron helpon esimerkin: olet kävelyllä ja
lenkkipolulla näet edessäsi roskan, vaikkapa tyhjän karkkipussin. Noukitko sen ylös ja viet lähimpään
roskikseen vai jätätkö edelleen maahan? Jos pussi lähtee mukaasi, asia kunnossa. Jos jätät seuraavan
noukittavaksi, olet jo saanut yhden rivin kirjattavaksi Naikan-tehtävän kolmanteen kysymykseen.
Ehkä valaisevinta kolmannessa kysymyksessä on ollut se, että sen äärellä kyse on useimmiten
valinnoista: Se mitä valitsemme vaikuttaa useimmiten johonkin tai jotenkin. Valintojen äärelle pitää
siksi pysähtyä. Ja siksi koen, että tämä on ollut haastavin osio, mutta myös palkitsevin. Minun
valinnoillani on oikeasti merkitystä, välillisesti tai välittömästi, muihin kanssakulkijoihini.
Ei siis ihan helppoa!

”Älä jätä itseäsi kesken.” Näin olen itselleni aikojen saatossa monia kertoja sanonut. Olen aina
halunnut ymmärtää enemmän, tuntea syvemmin, palvella paremmin.

Studio Sanon seinien sisällä omaa kasvutehtävää on ollut upea tilaisuus harjoittaa; antaa enemmän
ja saada runsaasti, palvella parhaalla tavalla.

Nyt kun olen Naikania jonkun aikaa harjoitellut, huomaan sen hyvän vaikutuksen. Huomaan että se
antaa kiitollisuudelle tilaa kasvaa ja kukoistaa, ja sitä kautta rakkaudellinen, hyvä vuorovaikutus
pääsee loistamaan. Huomaan sen arjessani, huomaan sen elämässäni läheisteni kanssa, ja huomaan
sen StudioSanossa. Siellä meillä kaikilla on hyvä olla, siellä asuu Naikan, sen nurkissa, seinissä ja sen
ihmisissä.

Älä jätä itseäsi kesken. Vaikka keskenhän me olemme aina, valmista ei (onneksi) ole, emmekä voi
koskaan sanoa olevamme valmiita. Sen sijaan on olemassa inhimillisyys, ihmisyys, joita kohti voimme
kaikki pyrkiä, kuka mitäkin polkua seuraten. Minulle se on Naikan, päiväkirja ja jokailtainen
kirjoittamisen rutiini.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *