Elämä on puristanut minut monta kertaa selkä seinää vasten ja pahimmillaan lyönyt täysin polvilleen. Se on romuttanut kuvitelmiani ja uskomuksiani, omia ajatuksiani ja suunnitelmiani. Minut on pakotettu näkemään, että olen pieni kaiken suuremman äärellä. Elämällä on voimansa ja se voima on valtava. Tuhoutunut kasvaa uudelleen.
Jooga tuli elämääni pieninä paloina, ensikosketuksina teini-ikäisenä rakkaan ystäväni ja opettajani Heidin kautta. Olin mieleltäni vähän rauhaton ja vahva suorittajaluonne. Jo rentoutuminen oli jollain tavalla pelottavaa. Halusin pitää kaiken kontrollissa ja hallita tilanteet. Silti jooga jätti minuun heti jälkiään. Tuli tunne, että tähän täytyy tutustua lisää. Uusia kohtaamisia erilaisten joogan ja meditaation muotojen kanssa tipahteli vuosien varrella eteeni ja aina huomasin löytäväni jotain kauan kaivattua.
Välillä harjoittelin enemmän ja toisinaan vähemmän, kunnes elämä toi isoja vastoinkäymisiä eteeni. Oma sairastumiseni ja siitä johtunut lapsen liian aikainen syntymä ja hänen vaikeat sairastelujaksonsa sekä lasteni isän vammautuminen ja sen tuomat monenlaiset elämän haasteet pakottivat minut pysähtymään. Tiesin, että minun on kohdattava kaikki raskas läsnäolossa ja tässä hetkessä. Palattava aina siihen mikä on ja mikä kantaa. Huonosti nukuttujen öiden jälkeen aamun ensihetket joogamatolla antoivat keholle sen kaipaamaa liikettä ja mielelle rauhaa. Pystyin kokoamaan itseäni ja keräämään omaa voimaani, jotta pystyn antamaan jotain muille.
Joogaa ja meditaatiota joskus syytetään itsekkäiksi teoiksi. Ajattelen, että voimme tehdä ihan mitä vain itsekkäästi ja ego edellä – myös joogaa. Totuus kuitenkin on, että me pystymme antamaan muille vain sitä, mitä meissä on. Jos sitruunaa puristaa, niin siitä saa ulos sitruunamehua ja omenasta omenamehua. Jos olemme täynnä vihaa tai katkeruutta, niin se heijastuu meistä ulkopuolelle. Siksi on äärettömän tärkeää miettiä, mistä sisimpämme oikeasti koostuu. Joogahetki oman sisimpänsä äärellä voi kasvattaa ymmärrystä ja myötätuntoa itseään kohtaan ja sitä kautta myös tervettä rakkautta, kiitollisuutta ja kunnioitusta, joka heijastuu myös ulkopuolellemme.
Vaikka olen ohjannut liikuntaa nuoresta lähtien, en pystynyt vuosiin edes ajatella, että voisin opettaa joogaa. Neljä vuotta sitten lopulta kuitenkin koin, että on minun hetkeni kouluttautua myös joogan ohjaajaksi. Jossain vaiheessa sanoin myös ääneen haaveeni omasta joogastudiosta. Välillä sitä aktiivisesti yritin toteuttaakin – tuloksetta – kunnes tuli oikea aika ja kaikki tipahteli syliini luonnollisesti ja helposti. Niin salitila kuin kollega Outikin. Näin oli tarkoitettu.
Viimeiset vuodet olen kulkenut vahvasti sydämeni tiellä. Yritän pudottautua liiallisesta ajattelusta ja analysoinnista sydämeni ääneen. Tehdä niitä asioita, jotka ovat minulle oikeasti merkityksellisiä. Antaa aikaa rakkaille läheisilleni ja myös itselleni keinoin, joiden tiedän kohdallani toimivan. Pysähtyminen, hengitys, läsnäolo, luottamus, rakkaus.
Sanna